lauantai 11. kesäkuuta 2016

Pettymysostos - Lidlin viinirypäleet homeessa

Muutamia päiviä sitten kävin hamstraamassa vihanneksia ja hedelmiä Kontulan Lidlistä. Pääasiallisesti olen ollut tyytyväinen Lidliin ja heidän tuotteisiinsa, sekä edulliseen hintatasoon. Mutta ostospäivän iltana kun oli tarkoitus popsia "tuoreita" viinirypäleitä suuhun, sain pettyä pahasti. Heti kun avasin muovirasian ja pyörätin rypäleterttua kädessäni, melkoinen homeen haju täytti sieraimeni. Karvaista hometta löytyi rasian sisältä vaikka kuinka paljon. Heitin koko rasian sisältöineen roskikseen.
Lidlin viinirypäleet homeessa.
Lidlin viinirypäleet karvaisessa homeessa.
Wikipedia tosin sanoo viinirypäleistä, että "... niitä voi syödä sellaisenaan". Mutta ei kiitos, ei tällä kertaa.
Pistäkää googlen hakukentään sanat Lidlissä hometta, niin voitte lukea muidenkin ikävistä ostoskokemuksista. Näitä vastaavia tapauksia näyttää riittävän myös muilla.
Se, onko heidän tuotteissaan useammin hometta kuin kilpailijoilla, sitä en osaa sanoa. Mutta sen minä sanon, että jos ostatte sieltä jotakin, pitäkää silmänne auki, jottei tarvitsisi myöhemmin pettyä ostoksiin. Toki saan syyttää epäonnistuneesta ostoksesta myös itseäni, kun en ollut tarkkaavainen.
Eli, onko siis niin, että tästäkin huolimatta "asiakas on aina oikeassa", kuten joillakin kauppiailla on tapana sanoa? Vai tuleeko tästä myöhemmin Lidlistä vihaisia yhteydenottoja, jossa huudetaan kurkku suorana kun rypäleiden kokonaismyynti on pudonnut 23%. Noh, se jää nähtäväksi. Mutta suorat kurkut täyttävät hyvin EU-direktiivit. Mahtuvat pienempään pakkaukseen ja tulee vähemmän kuljetuskustannuksia.
Noin kaksi vuotta sitten menin vaimoni kanssa ostoksille Tammisaaren Lidliin. Leipähyllyssä oli ruisleipä vihreässä homeessa. Otin siitä valokuvan, mutta sittemmin olen kait poistanut valokuvan valkoimastani kun en sitä enää löydä. Olisi ollut kiva näyttää sitä täällä. Se oli nimittäin sävyltään TOSI VIHREÄ!
Minua kiinnostaa tietää oletko sinä, lukijani, törmännyt vastaaviin ongelmiin Lidlin ruokakaupassa, tai jonkun toisen ketjun kaupassa. Missä ja milloin?
Pidätkö Lidliä edelleen kauppana jossa mielellään käyt? Itse olen melko kyllästynyt kun niillä on vuodesta toiseen lähes samoja tuotteita. Harvoin heille mitään uutuustuotteita tulee. Vaihtelun vuoksi olen alkanut ostamaan entistä enemmän ruokaa muualta(kin), vaikkakin tuotteet ovat muualla jonkin verran kalliimpia.
Kommentoikaa! Risut ja ruusut ovat tervetulleita. Ehkä selvittiin tästäkin traumaattisesta kokemuksesta...
Sweet home!

Ostosvinkki: Kamera-akut edullisesti Ruotsista

Koska harrastan valokuvausta ja käytän kameraa ahkerasti, olen havainnut että sopivia akkuja kannattaa olla useita. Näin etenkin jos käyttää paljon zoomia ja/tai tallentaa pitkiä aikajanavideoita. Akut nimittäin tyhjenevät melko nopeasti jopa uutena, riippumatta siitä minkä merkisen akun ostat. Tiedän tämän vuosien kokemuksella.

Vara-akku kameralle edullisemmin oikeasta paikasta

Itselläni on käytössä mm. superzoom kamera, Nikon P900. Kameran mukana tullut akku on Nikonin oma akku ja tyypimerkintä on EN-EL23. Jos akun ostaa NIKON-merkkisenä, varaudu siihen että sen hinta on jopa muutamia satoja prosentteja kalliimpi kuin vain aavistuksen verran heikompi vastaavanlainen akku verkkokaupasta 24hshop.fi (vain 10,90 €, toukokuussa 2016). Nikonin akun milliampeeritunnit ovat 1850 mAh, kun taas tämän paljon halvemman akun on 1700 mAh.
Kuvissa on kamera-akku EN-EL23. Musta on Nikonin oma akku ja huomattavasti kalliimpi kuin viereinen halpaversio (valkoinen). Kuvat suurenee kun klikkaat niitä.

Edullinen akku (etupuoli)

Edullinen akku (takapuoli)


Kun olen käytössä verrannut noita kahta akkua toisiinsa, en ole huomannut kovinkaan suurta eroa niiden kestävyydessä. Halvemmassa akussa on CE-merkintä. Siten sen valmistaja vakuuttaa tuotteen täyttävän akkua koskevien EU:n direktiivien vaatimukset.
Jos sinulla on liikaa rahaa, tai raha ei ole mikään ongelma, osta silloin Nikonin oma akku. Mutta jos haluat säästää rahaa ja silti pitää mukanasi kaksi tai kolme vara-akkua niin osta ne sieltä mistä ne saa halvemmalla; eli verkkokaupasta 24hshop.fi.
Samalla kun ostat kamera-akut niin kannattaa myös ostaa akkulaturin samasta paikkaa, mikäli sinulla ei ole sitä ennestään, sillä se irtoaa naurettavaan hintaan 7,90 €. Olen itsekin tilannut sen sieltä ja se toimii moitteettomasti. Se kytketään tietokoneen USB-porttiin latauksen ajaksi. Valitettavasti laturia ei voi kytkeä pistoriasiaan, mutta kyllä se virta USB-portistakin kulkee, eikä tarvitse olla muuntajaa välissä.
Vaikka sinulla nyt ei olisi tarvetta akuille, niin kannattaa silti käydä vilkaisemassa tuota verkkokauppaa mikäli silloin tällin on tarvetta ostaa jotain elektroniikkaa. Ruotsi on EU-maa joten tullimaksuja ei tule!
Ei, tällä hetkellä en saa verkkokaupalta yhtään mitään palkkiota siitä että ohjaan sinut heidän verkkokauppaan tällä ostosvinkillä. Tämä artikkeli oli lähinnä hyväntekeväisyyttä jonka kautta halusin sinun tietävän mistä saat kamerasi akut edullisesti. Jos tästä jollain tapaa hyödyn, niin ehkä siten että saan jonkin verran lisää likennettä sivustolleni.

tiistai 17. toukokuuta 2016

Kuuntele musiikkia ilmaiseksi 30 päivää (yli miljoona biisiä)

Te jotka rakastatte kuunnella musiikkia, teillä on nyt oiva mahdollisuus kuunnella musiikkia ilmaiseksi 30 päivän ajan, tietenkin ilman sitoumuksia. Tarjolla on YLI MILJOONA BIISIÄ ja lisää tulee koko ajan! Voit lisätä albumeja ja soittolistoja pilveen tahtosi mukan. Koska tarjonta on niin huikea, sieltä löytyy musiikkia kaikenkarvaisille sävelkorville.

Se mikä on hienoa on se, että jos sinulla ei ole nettiyhteyttä, kun istut vaikkapa lentokoneessa tai oleskelet ulkomailla (joissa nettiyhteys on kallista ulkomaalaisille), niin sinulla on mahdollisuus ladata musiikin etukäteen kännykkääsi tai tablettiisi. Lisäät tietenkin musikkikirjastoosi vain ne kappaleet joista pidät ja voit kuunnella niitä niin usein kuin haluat. Toinen hyvä juttu on se, että siellä ei ole mainoksia lainkaan jotka häiritsevät kuunteluasi.

Valitettavasti ilmaista aikaa on vain kuukauden, mutta se on kuitenkin riittävän pitkä aika jotta sinulle ehtisi selvitä, pidätkö musiikkipalvelusta vai et. Jos päätät jatkaa tilausta se maksaa vain £79 per vuosi (nyt toukokuussa 2016).

Tämä nyt oli tällainen nopea vinkki kaikille musiikin ystäville. Mikäli et ole musiikin ystävä, unohda koko juttu. Toivotan sinulle silti hyvää päivän jatkoa!